Kylmästä lämpimään ja takaisin - Rohkeutta, kasvua ja menestystä Sector Alarmilla

Tiina on yksi niistä ihmisistä, jotka uskaltavat ottaa elämästä kaiken irti ja seurata omia unelmiaan. Hänen matkansa Sector Alarmilla on inspiroiva tarina rohkeudesta, kasvusta ja menestyksestä.

Haaveista todeksi

Kaikki alkoi vuonna 2016, kun Tiina päätti, että hänen elämänsä kaipasi muutosta. Tiinalla on suomalaiset vanhemmat, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Ruotsissa. Lasten jo muutettua omilleen, hän päätti, että nyt on muutoksen aika. Aiemman uransa hoitoalalla tehneenä Tiina kaipasi isoa muutosta ja muutto ulkomaille oli siintänyt haaveissa jo pitemmän aikaan.

Tilaisuus tuli, kun Sector Alarm haki Espanjan Fuengirolaan asiakaspalvelijaa Ruotsin asiakaspalvelutiimiin. Samana vuonna Sector Alarm laajentui Suomeen ja myös Suomelle alettiin rakentamaan Fuengirolaan omaa asiakaspalvelutiimiä. Tiina tarttui tilaisuuteen ja päätyikin lopulta Suomi-tiimiin töihin.

Kysyimme Tiinalta millaista oli perustaa Suomen asiakaspalvelua Espanjaan? Tiina kertoo, että silloin aloitettiin kaiken rakentaminen nollasta – alkuun ei ollut minkäänlaisia prosesseja valmiina, vaan kaikki luotiin alusta suomalainen kulttuuri, lait ja toimintatavat huomioon ottaen, aina puhetyylistä laskutukseen.

Oli kuulemma mielenkiintoista ja yllättävääkin huomata Suomen ja Ruotsin kulttuurierot – suomalaiset ovat suoraviivaisempia, kun taas ruotsalaiset pitävät ”diskuteeraamisesta” ja miettivät asioita pitempään. Tiina kertoo, että hänen suomalaisuutensa näkyy nimenomaan suoraviivaisuutena.

Urakehitystä ja muutoksen tuulia

Osaavan, aikaansaavan ja pirteän Tiinan vahvuudet huomattiin ja hänen urakehityksensä eteni varsin vauhdikkaasti Sector Alarmilla. Tie on vienyt asiakaspalvelusta Sector Way Academyn, eli koulutusakatemiamme kouluttajasta Team Leader Assistantiksi, siitä Team Leaderiksi ja lopulta Suomen, Ruotsin ja Norjan asiakaspalvelun Team Manageriksi.

Lähes kahdeksan vuotta vierähti Espanjan lämmössä, kunnes taas oli aika muutokselle. Tiinan puoliso ja lapset asuvat Suomessa ja tällä kertaa oli halu päästä lähemmäs heitä. Helsingin pääkonttorille aukesi paikka asiakassopimuksista huolehtivassa Retention-tiimissä, niinpä Tiina haki tehtävään ja sai paikan.

Muutto Suomeen ja siirtyminen työskentelemään Sector Alarmin Helsingin pääkonttorille oli luonteva askel. Miten hän on nyt viihtynyt Suomessa, jossa ei ole koskaan aiemmin asunut suomalaisista juuristaan huolimatta? Sopeutuminen on sujunut Tiinan mukaan hyvin ja muutosta on helpottanut Sector Alarmin vastaanottava ilmapiiri, tietenkin oma puoliso ja lapset, sekä mukava työtiimi.

Tiina kertoo, että vaikka muutos on ollut suuri, niin hänen päiväänsä piristävät työkaverit, joiden kanssa on kiva jutella ja tietenkin työnteko! On myös ollut ihana huomata, kuinka Espanjaan jäi elinikäisiä työystäviä, joiden kanssa Tiina pitää säännöllisesti yhteyttä.

Rohkeus palkitaan

Tiinan matka Sector Alarmilla on todellinen inspiraation lähde ja hän sanoo itsekin olevansa ylpeä siitä, että on uskaltanut rohkeasti aina hypätä uuteen ja saanut huomata, että on onnistunut siinä mitä on ryhtynyt tekemään. Sector Alarm on ollut hyvä paikka kasvaa ja kehittyä – täällä on tosi mukava olla töissä!

Myös nykyisessä tehtävässään Retention-tiimissä Tiina kokee, että silloin pärjää, kun ei pelkää haastaviakaan asiakastilanteita vaan löytää jokaisesta asiakkaasta ja jokaisesta kohtaamisesta hyvää – tulee olla positiivinen, sekä uskaltaa myös löytää myyntihenkisyys itsestä. Kuitenkin tärkeimpänä hän sanoo, että eniten vaaditaan asennetta – sillä pärjää ja se kuuluu myös asiakkaalle.

Kysyimme Tiinalta mitkä asiat mietityttävät asiakkaita tällä hetkellä eniten ja Tiinan mukaan asiakkaille on erityisen tärkeää paloturvallisuus sekä murtosuoja. Maailmantilanne on monien mielessä myös taloudellisesta näkökulmasta, mutta silti turvallisuuden tunteesta omassa kodissa ei haluta tinkiä ja yhä useammat asiakkaat ovatkin kiinnostuneita varmistamaan, että heidän kotinsa on suojattu kaikilta uhkilta mahdollisimman hyvin. Me voimme tarjota asiakkaille juuri sitä, mitä he tarvitsevat: räätälöityjä turvallisuusratkaisuja, jotka tarjoavat mielenrauhaa ja turvaa.

Tiinan tarina muistuttaa meitä siitä, että unelmien tavoittelu ja muutokset voivat avata uusia mahdollisuuksia. Sector Alarm on ollut hänelle paikka kasvaa ja menestyä, ja hänen tarinansa innostaa meitä kaikkia seuraamaan omia polkujamme rohkeasti ja päättäväisesti.

Haluaisitko sinäkin luoda uraa Sector Alarmin tiimissä? We’ve got you!  Jätä yhteystietosi meille alla olevan lomakkeen kautta ja saat tiedon sähköpostiisi kun meillä avautuu toiveisiisi sopivia työpaikkoja.

Töissä Sector Alarmilla
Töissä Sector Alarmilla

Ylläpidämme hyvää tiimihenkeä, pidämme yhdessä hauskaa ja teemme tavoitteellisesti töitä. Kurkista millaista työ Sector Alarmilla on ja liity mukaan meidän joukkueeseen! 

Huikeita uratarinoita
Huikeita uratarinoita

Meillä työskentelee ihan mielettömiä tyyppejä ja monenlaisia onnistujia. Ota hyvä lukuasento ja hyppää fiilistelemään #sectoralarmstaffilaisten tarinoita!

Tutustu kulttuuriimme
Tutustu kulttuuriimme

Hyppää mukaan @sectoralarmstaffilaisten matkaan ja ota kuunteluun työntekijöidemme tekemä biisi, "Yhdessä erilaisia ", tsekkaamalla heidän tähdittämän musavideon!