Unelmatyö ulottuvillasi: Lue Nicolan vinkit oman polun löytämiseen!

Monelle on lapsena selvää, mikä itsestä tulee isona, mutta aikuisena oman unelmatyön löytäminen ei välttämättä olekaan niin helppoa. Tästä ei kannata stressata: oman juttunsa rekrytoinnin parista löytäneiden Nicolan ja Katrin urapolut ovat hyvä esimerkki siitä, että unelmahommiin voi päästä myös yllättäviä reittejä pitkin – ja unelma voi löytyä vasta matkan varrella.

Rekrytointipäällikkö Nicola Tiaisesta ja henkilöstökonsultti Katri Vaimaata yhdistää moni asia.

Kumpikin kokee olevansa juuri nyt itselleen täydellisessä työssä, mutta heistä kummallekaan ei ollut aina itsestäänselvää, että oma juttu löytyisi juuri rekrytointialalta. Kumpikin onkin kerännyt työkokemusta myös muilta aloilta, ja molemmilla merkittävin uraa edistänyt askel oli työ suoramyynnin parissa.

Tutustuimme näiden kahden nuoren ammattilaisen uratarinaan ja selvitimme, miksi juuri suoramyynti osoittautui molemmille niin hyödylliseksi CV-merkinnäksi.

Lukiopohjalta johtotehtäviin – "En olisi tässä ilman suoramyyntikokemusta"

Nicola Tiainen on unelmaduunissaan. Hän vastaa Sector Alarmin Suomen myynnin rekrytoinneista ja vetää omaa rekrytointitiimiään.

Työssään hän auttaa tiimiään onnistumaan ja tekee rekrytointeja myös itse. Lisäksi hän osallistuu organisaation kehittämiseen etenkin myynnin ja rekrytoinnin näkökulmasta ja tekee paljon yhteistyötä myös markkinoinnin kanssa.

"Parasta on se, että tämä työ ei tunnu työltä. Rakastan ihmisten auttamista, ja tässä työssä saan auttaa sekä tiimiäni tekemään työnsä hyvin että työnhakijoita luomaan omaa tulevaisuuttaan", hän kertoo.

"Siitä tulee tosi hyvä fiilis, kun näet kuinka rekrytoimasi ihminen pärjää ja etenee työssään", Nicola Tiainen kertoo työnsä parhaista puolista. Myyntikokemuksesta on ollut hänelle paljon hyötyä myös rekrytoijan työssä.

Se miten Nicola päätyi ensin myynnin ja myöhemmin rekrytoinnin pariin kävi vähän sattumalta, kun hänen aiemmalla työpaikallaan tehtiin eräs uudistus:

"Työskelin myyjänä erikoisliikkeessä, jonne tuli tiettyjen tuotteiden myyntiin liittyvä provisiomalli. Tällöin huomasin, että provisiolla voi vaikuttaa huomattavasti omaan palkkaan."

Pian Nicola hyppäsikin myymälästä vahvemmin provisiopalkattuun suoramyynnin tehtävään ständimyyjäksi – vaikkei ikinä myyjäksi ollutkaan uskonut päätyvänsä.

"Olin aiemmin ujompi, mutta opin hyvin pian, ettei myyntityössä tarvitse esittää ketään, vaan pärjäät parhaiten olemalla oma itsesi. Viihdyinkin ständimyyjänä tosi hyvin. Tärkeä oivallus oli myös se, että kukaan ei ole valmiiksi huippumyyjä, siihen rooliin kasvetaan."

Suoramyyntityössä on Nicolan mukaan mahdollista kehittyä hyvin nopeasti, jos on valmis tekemään kovasti töitä. Nicolan itsensä kehittyminen ei jäänyt työnantajalta huomaamatta, ja pian hän etenikin tiiminvetäjäksi.

Tässä roolissa hän pääsi haastattelemaan uusia potentiaalisia tiimiläisiä, jolloin hän huomasi nauttivansa rekrytointien tekemisestä.

"Seuraavaksi hain rekrytoijan paikkaa, jota en kuitenkaan saanut. Myyntityöstä opitun sinnikkyyden ansiosta en kuitenkaan luovuttanut, vaan hain uudestaan ja sain paikan. Seuraavaksi pääsin tänne Sector Alarmille vetämään omaa rekrytointitiimiäni, mikä oli ollut iso tavoitteeni."

Nicola on koulutukseltaan ylioppilas, eikä hän ole koskaan nähnyt korkeakoulutuksen puutetta esteenä urallaan.

"Olen vahvasti sitä mieltä, että pystyt etenemään ilman koulutustakin, kunhan olet tavoitteellinen, halukas kehittymään ja valmis tekemään töitä", hän painottaa.

Ilman suoramyyntikokemusta tuskin olisin tässä pisteessä.

Hän pitää suoramyynnin pariin hakeutumista ratkaisevana askeleena urallaan.

"Ilman suoramyyntikokemusta tuskin olisin tässä pisteessä. Kentällä myynnissä oppii niin paljon niin nopeasti, ja työ on niin monipuolista, että sen kautta on helppo löytää erilaisia polkuja."

Uralla eteneminen tapahtui kuin itsestään

Katri Vaimaa kiinnostui rekrytointialasta tradenomiksi opiskellessaan: "Olen aina tykännyt ihmisten kanssa työskentelystä. Halusin ammatin, jossa olisi myynnillisyyttä mukana, ja jossa tehdään töitä positiivisten asioiden kanssa."

Katri aloitti uransa Sector Alarmin kenttämyynnissä, jossa hänen potentiaalinsa huomattiin, ja pian hän etenikin jo rekrytoijaksi, josta hän sitten eteni edelleen henkilöstöalan tehtäviin toisaalle.

"Parasta työssäni on asiakkuuksien hoito ja tiivis yhteydenpito työnhakijoiden kanssa. Työpaikan saaminen on ihmisille tosi tärkeä asia, ja siinä auttaminen on motivoivaa. Teen työtä useiden eri yritysten kanssa, ja työssä myös oppii koko ajan uutta", hän kuvailee.

Katrilla on tyypillisesti työpöydällään 5-8 eri rekrytointiprojektia, joista hän on itsenäisesti vastuussa.

Katrin työ on hyvin myynnillistä; rekrytointiprosessien hoitamisen ohella hän pitää tiiviisti yhteyttä asiakkaisiin ja huolehtii asiakassuhteista. Tässä aiemmasta työkokemuksesta on ollut paljon hyötyä:

"Työskentelin opintojen ohessa myymälässä, jossa kipinä myyntityöhön syntyi. Sitten tutustuin rekrytointitapahtumassa Sector Alarmiin, ja innostuin heidän ilmapiiristään heti. Lisäksi Sector Alarm kasvaa kovaa vauhtia, ja he pystyivät tarjoamaan hyvin kiinnostavia tehtäviä."

Katri kertoo olleensa aina kova tekemään töitä ja nauttivansa työnteosta. Suoramyynnissä kova työ ja onnistumiset näkyvät suoraan palkassa, mikä kiehtoi Katria, ja innosti osaltaan hakemaan Sector Alarmille.

"Lisäksi halusin kehittää vuorovaikutus- ja esiintymistaitojani, ja oikeasti oppia tekemään vaativampaa myyntityötä."

Katri viihtyi Sector Alarmin kenttämyyjänä hyvin, ja teki työtään sinnikkäästi ja päämäärätietoisesti. Eniten työssä yllätti se, kuinka nopeasti hänestä kehittyi hyvä myyjä.

Onnistumisten kautta Katrille aukesi myös mahdollisuus päästä etenemään myynnin rekrytoijaksi, josta ura oman alan hommissa käynnistyi.

"Ehdottomasti eniten tähän pisteeseen pääsemistä edesauttoi myyntityöstä tuttu määrätietoisuus. Kun löysin urani suunnan, etenin määrätietoisesti sitä kohti."

Nicolan ja Katrin 3 vinkkiä uralleen starttia etsiville

Lopuksi Nicola ja Katri jakavat parhaat vinkkinsä uransa alkua tai seuraavaa askelta etsiville – etenkin, jos myyntityö kiinnostaa:

1. Ole avoin eri tehtäville ja työpaikoille

Ensimmäiseksi Nicola ja Katri painottavat monipuolisen kokemuksen ja rohkeasti myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle hyppäämisen merkitystä.

"Harvoin kukaan pääsee suoraan siihen tehtävään, mitä haluaa tehdä. Kannattaa olla avoin, ja kartuttaa erilaista kokemusta. Sitä kautta voi hyvinkin löytää sen oman juttunsa.", Nicola vinkkaa.

2. Hanki ansioluetteloosi myyntikokemusta

Nicola ja Katri eivät olisi nykyisissä tehtävissään ilman myyntikokemusta. Molemmat painottavat, että myyntityöstä on paljon muutakin hyötyä kuin onnistumisten tuomat hyvät ansiot.

"Myynnissä oppii paljon erilaisia tärkeitä työelämätaitoja, kuten hyvää työmoraalia, sosiaalisia taitoja, priorisointikykyä ja pitkäjänteistä asennetta", Katri sanoo ja lisää: "Näitä taitoja tarvitaan jo ihan työnhaussakin."

"Myyntikokemusta tarvitaan niin monessa muussa ammatissa, että siitä on aina varmasti hyötyä töitä hakiessa", Nicola jatkaa.

3. Unohda ennakkoluulot – voit yllättyä

Nicola ja Katri harmittelevat sitä, jos osa jättää kokeilematta tiettyjä työpaikkoja väärien mielikuvien vuoksi. Esimerkiksi myyntialalla on paljon töitä tarjolla myös ihan uransa ensimmäistä askelta etsiville.

"Myyntityö, ja etenkin suoramyynti pelottaa osaa, sillä siihen liittyy yhä jonkin verran harhaluuloja, jotka eivät pidä paikkaansa. Työ ei ole tuputtamista vaan auttamista. Myyjät tekevät aidosti ja tosissaan töitä sen eteen, että asiakkaalle löytyy hyvä ratkaisu", Nicola painottaa.

"Työ ei myöskään ole yksinäistä, vaan esimerkiksi Sector Alarmilla takana on aina tiimin tuki ja osaavat päälliköt, jotka auttavat kehittymään", Katri lisää.

Myynnissä pärjääminen vaatii Katrin ja Nicolan mukaan ennen kaikkea asennetta, halua kehittyä ja tavoitteellisuutta. Kaiken muun voi oppia.

Tämän vuoksi esimerkiksi Sector Alarmilla myyntityö onkin helppoa aloittaa, eikä hakiessa tarvita hakemuskirjettä tai CV:tä lainkaan.

Tämä artikkeli on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Duunitorin kanssa.