“Ei täällä kukaan olisi töissä, jos täällä ei voisi tienata”

Elias Ylisirniö työskentelee kenttämyyjänä ja myy Sector Alarmin palvelumuotoista kodin ja pienyritysten hälytysjärjestelmää. Nuoren oululaisen ensimmäiset työviikot eivät olleet helppoja - ensimmäinen kauppa napsahti vasta kolmannella työviikolla. Mikä sai Eliaksen jatkamaan sen sijaan, että hän olisi nakellut hanskat tiskiin, varsinkin kun hänen palkkansa muodostuu täysin vahvoja mielipiteitä herättävästä provisiopalkasta?

Myyntitaitojen hyödyt houkuttelivat myyntityön pariin

19-vuotias Elias on työskennellyt Sector Alarmilla myyjänä vajaan vuoden verran. Nuori mies päätyi aluksi lukio-opintojen pariin, mutta huomasi kahden vuoden kohdalla, ettei lukio-opinnot olleetkaan käytännönläheisyyden puutteen vuoksi hänen juttunsa. Kaupallinen ala alkoi kiinnostamaan ja myyntityöstä kiinnostuneena Elias hakeutui Sector Alarmille töihin myyjäksi suorittaen samalla merkonomin opintoja oppisopimuksella. Nuorella myyjänalulla oli jo ennestään pienen pintaraapaisun verran tuntumaa myyntialaan, ja ensikosketus alaan ei ollut paras mahdollinen. 
 
“Ensimmäinen myyntityöpaikkani oli puhelinmyynnin parissa, jossa myytiin lehtiä. Kokemukseni siellä oli lyhyt, vain kaksi viikkoa. Eniten minua häiritsi se, että luovuus oli otettu kokonaan pois – kaikki piti lukea paperista sen sijaan, että saisin olla oma itseni. Onneksi täällä saa olla luova!” 

Huonosta kokemuksesta huolimatta Elias halusi antaa myyntityölle uuden mahdollisuuden, sillä hänen mielestään se on parasta työtä, jota voi tehdä itsensä kehittämisen kannalta – myyntitaitoja voi hyödyntää oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Sen lisäksi on siistiä, että provisiopalkkaisessa työssä ei ole ylärajaa tienaamiselle.  

  
Työyhteisön voima  

Kenttämyyjän työssä Eliaksen työpäivät ovat monipuolisia. Työpäivät koostuvat päivittäisestä myyntityön treenaamisesta yhdessä myyntitiimin kanssa oman esihenkilön tuella, asiakastapaamisten sopimisesta ja niiden pitämisestä asiakkaiden kotona. Myyjän työ on vahvasti itsenäistä työskentelyä, mutta ei yksinäistä. Arjessa on vahvasti läsnä esihenkilön ja tiimin tuki aktiivisia chattiryhmiä unohtamatta. 

“Muistan edelleen elävästi, kun menin toimistolle ensimmäisenä työpäivänäni, ja minut otettiin niin hyvin ja lämpimästi vastaan. En ole kokenut vastaavaa aiemmissa työpaikoissani! Meillä on tosi mukavaa porukkaa ja loistava yhteishenki. Ketään ei jätetä yksin, ja jaamme oppeja keskenämme. Ja se ei rajoitu pelkästään mun omaan ydintiimiin Oulussa, vaan esimerkiksi kun olen ollut Helsingissä koulutuksissa ja nähnyt siellä muita kollegoita ympäri Suomen, niin sama fiilis on siellä. Mulle hyvä työporukka on kaikista tärkeintä työssä!”   
Hyvän työporukan lisäksi Eliakselle yksi tärkeimmistä asioista on se, että hän voi itse vaikuttaa omaan työhönsä sekä se, että hän voi olla työssään luova.  
 
“Parasta on se, että voin itse vaikuttaa omaan tekemiseeni. Jos epäonnistun, voin parantaa omaa tekemistäni ja myös kun onnistun, voin taputtaa itseäni olalle. Työtä helpottaa myös se, että meillä on selkeät toimintamallit ja raamit tukena työssä, joiden mukaan voi toimia, kuitenkin omana itsenään”.   
 
Tavoite muuttaa omilleen   

Eliaksen aloittaessaan työt Sector Alarmilla, yhtenä tavoitteena nuorella miehellä oli muuttaa omilleen asumaan. Provisiopalkka hieman jännitti Eliasta: tuleeko hän onnistumaan myyntityössä ja aukeaako sitä kautta mahdollisuus muuttaa omaan kotiin. Alku ei ollut helpoimmasta päästä, siitä huolimatta Elias päätti olla sanojensa mittainen työntekijä, ja halusi pitää siitä kiinni mitä oli luvannut työhaastattelussa. 
 
“Alussa oli tosi haastavaa, ja olin kolme viikkoa ilman omaa kauppaa. Alkuun olin epävarma kohdatessani ihmisiä ovilla, ja jännitin tosi paljon sitä, miten ihmiset reagoivat. Nopeasti kuitenkin huomasin, että pääpiirteittäin ihmisethän ovat todella mukavia, kun itse olet heille mukava. Huomasin myös, että mitä enemmän sain toistoja, hommat alkoivat sujumaan pikkuhiljaa. Olin luvannut työhaastattelussa, että en helposti luovuta, ja siitä halusin pitää kiinni – se sai minut jatkamaan vaikeasta alusta huolimatta, ja lopulta se ensimmäinen kauppa sieltä sitten napsahti, ja vitsit se tuntui todella hyvältä!” 
 
Toinen kuukausi oli jo helpompi, ja kauppoja alkoikin tippua tasaiseen tahtiin. Elias kuvailee itseään myyjänä tasaisena tuloksen tekijänä ja muutaman kuukauden kuluttua aloituksesta hän saavuttikin tavoitteensa ja pääsi muuttamaan omilleen. Keskustelemme Eliaksen kanssa yleisesti provisiopalkasta, ennakkoluuloista mitä provisiopalkkaus herättää sekä siitä, että joku saattaa jättää aloittamatta tässä työssä provisiopalkkauksen takia, vaikka työ itsessään kiinnostaisi.  
 
“Haluaisin sanoa niille, jotka pelkäävät tai epäilevät provisiopalkkausta, että anna itsellesi mahdollisuus. Ei täällä kukaan olisi töissä, jos täällä ei voisi tienata. Osalla homma lähtee nopeammin lentoon tai sitten se voi kestää hetken, niin kuin minulla. Kunhan päätät tehdä parhaasi, olet aktiviinen ja otat opit vastaan, niin tulos tulee kyllä perässä! Yksi isoimmista opeista, jonka olen saanut täällä ollessani, on se, että on todella ok pyytää apua.” 

Unohtumattomia kokemuksia Meksikossa, merkityksellinen työ sekä esihenkilövalmennukseen mukaan pääseminen 
 
Kaksi kertaa vuodessa Sector Alarmin myyntiorganisaatio tekee koulutusmatkan ulkomaille, jonne pääsee mukaan yrityksen arvojen mukaisesti työskenteleviä myyjiä sekä myyntipäälliköitä. 2023 keväällä käytiin Barcelonassa, ja joulukuussa suunnattiin hieman kauemmaksi aurinkoiseen Meksikon Cancúniin, ja Elias oli yksi matkalle päässeiden joukossa. Matka oli ikumuistoinen ja odotettu.  
 
”Sector Alarm tarjoaa paljon unohtumattomia kokemuksia, joita on mahdollisuus päästä kokemaan. Oli todella huippua päästä Meksikoon, ja sen lisäksi koko yrityksen kesäjuhlat Helsingissä ovat jääneet mieleeni erityisesti. Näiden erilaisten kokemusten lisäksi työssä mahtavaa on se, että pääsee tekemään merkityksellistä työtä turvaten koteja ja kerryttämään samalla arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. ” 

Aloittaessaan työt Sector Alarmilla Elias koki olevansa introvertti, mutta myyjän työn kautta hän kokee sen muuttuneen. Eliaksen mielestä myyjän työ voi sopia monellekkin erilaiselle persoonalle, tärkeintä kuitenkin on se, että on tavoitteellinen, oma-aloitteinen ja omaa aurinkoisen elämänasenteen sen sijaan, että näkee asioissa enemmän negatiivista kuin positiivista.  
 
Elias on tämän vuoden aikana ottanut osaa myynnin esihenkilökoulutusohjelmaan ja päässyt sitä kautta harjoittamaan monipuolisesti johtamistaitojaan.

Kiinnostaisiko sinua tehdä myyntityötä Sector Alarmilla? We’ve got you! Jätä yhteystietosi alla olevasta napista, niin rekrytoijamme on sinuun pian yhteydessä.

Myyjänä Sector Alarmilla
Myyjänä Sector Alarmilla

Kenttämyyntimme toimii urheilumaailman tavoin – tuemme toisiamme päivittäin, onnistumme joukkueena ja juhlimme onnistumisia yhdessä. Kurkista millaista myyjän työ Sector Alarmilla on ja liity mukaan meidän jengiin! 

Tutustu uratarinoihimme
Tutustu uratarinoihimme

Meillä työskentelee ihan mielettömiä tyyppejä ja monenlaisia onnistujia. Ota hyvä lukuasento ja hyppää fiilistelemään muidenkin #sectoralarmstaffilaisten tarinoita!

Huikeita uramahdollisuuksia
Huikeita uramahdollisuuksia

Meillä on mahtavia esimerkkejä siitä, kuinka lyhyessä ajassa on mahdollista edetä omalla urallaan, kun tahto ja asenne on kunnossa. Lue lisää myynnin esihenkilötyöstä ja ota uusi askel urallasi!