"Sector Alarm on ollut paras työnantaja" Jaki ja Niko palasivat myyntityön pariin

Jaki Halonen ja Niko Henttinen ovat jo toistamiseen Sector Alarmilla. Myynnin huippuosaajat kävivät välillä hakemassa kokemusta muualta, mutta onnistumisen ilmapiiri ja uudet haasteet houkuttelivat takaisin: ”Työssä voi olla oman elämänsä rokkistara.”

- Sector Alarm teki lähtemättömän vaikutuksen, Jaki kuvailee.

Puolen vuoden poissaolon jälkeen Jaki työskentelee nyt Sector Alarmin inhouse-myyjänä, vastaa palvelusta kiinnostuneiden asiakkaiden yhteydenottoihin ja tarjoaa heille sopivia kodin suojaamisen ratkaisuja.

Niko puolestaan tekee työtä aluemyyntipäällikkönä, tärkeimpinä tehtävinään tukea alueensa kenttämyynnin esimiehiä.

-Olen ollut töissä monessa paikassa, ja Sector Alarm on kyllä ollut paras työnantaja. Kun työnantaja panostaa työntekijään niin paljon, onhan se huikeaa, hän sanoo.

- Täällä voi olla ihan täysin oma itsensä, voi mennä omalla persoonalla, ei tarvitse feikata. Eikä täällä ole kankeaa hierarkiaa.

Hyvää tulosta ja uusia unelmia

Niko tuli alun perin Sector Alarmille kenttämyyntipäälliköksi pari vuotta sitten. Nykyiseen työhön siitä on paljon hyötyä.

- Oman kokemuksen kautta on aika helppo tukea kenttämyyntipäälliköitä, kun tietää hyvin mitä menestyminen vaatii ja millaista tukea tarvitaan.

Jaki puolestaan aloitti kenttämyyjänä keväällä 2017.

- Tosi nopeasti huomasin olevani hyvä siinä. Kesän jälkeen etenin team leaderiksi, jonka tehtävä oli olla kenttämyyntipäällikön tukena ja jeesata, että tiimi kasvaa ja voidaan tehdä hyvää tulosta.

Hyvä työ myös huomioitiin: Jaki nappasi useampia Sector Alarmin Kuukauden myyjä -palkintoja ja palkittiin koko vuoden 2017 parhaana myyjänä. Niko tiimeineen keräsi myös myyntipalkintoja ja Niko itse valittiin Vuoden myyntipäälliköksi.

Kun vuosi tuli täyteen talossa, oli uusien haasteiden aika.

- Eteen tuli houkutteleva tilaisuus lähteä yhtä unelmaa jahtaamaan. Sain työskennellä urheilun parissa ja samalla tuli pieni steppi uralla eteenpäin, kertoo Niko.

- Koko ajan ajatuksenani oli se, että Sector Alarm on hyvä työnantaja ja silloin paljon puhuttiin, mikä voisi olla seuraava askel Sector Alarmilla. Siinä tilanteessa avautui kuitenkin vaihtoehto lähteä hakemaan uutta kokemusta muualta, Jaki muistelee.

- Uuteen työhön lähdettiin niin, että kunnioitettiin työnantajaa ja hoidettiin loppuun asti hommat, niin kuin kuuluu, Niko sanoo.

- Ehdottomasti, Jaki vahvistaa.

Työpaikalla hyvä yhteishenki

- Kun uudet työkaverit kysyivät aiemmasta työnkuvasta, monta kertaa sitä tarinaa lähti kertomaan ihan innoissaan. Siinä kohtaa huomasi vielä paremmin sen, miten mieletön työilmapiiri, porukka ja yhteishenki Sector Alarmilla oli. Ja, että asia, jonka parissa siellä sai työskennellä, ei ole mitään humpuukia, vaan että on tosi tärkeää suojata koteja, Jaki kertoo.

- Tuntui, että tosi kiva olisi vielä päästä tekemään töitä Sector Alarmille.
Kontaktit pysyivät yllä myös poissaolon aikana. Työporukasta oli muodostunut hyviä kavereita ja pois lähteneetkin otettiin mukaan moneen menoon - Niko esimerkiksi pelasi salibandya firman sählyvuorolla.

- Muutenkin vapaa-aikaa tuli vietettyä vanhojen kollegoiden kanssa. Sählyn lisäksi pelattiin tennistä. Urheilu yhdisti ja firman bileiden jatkoille tuli aina kutsu, hän kertoo.

- Tuntui, että firma halusi pitää hyvistä tyypeistä kiinni. Myös ex-esimies oli paljon yhteydessä. Tuli lämmin olo ja oli helppo jatkaa kaveruutta, Jaki sanoo.

- Hyvät tekijät muistetaan ja niistä pidetään kiinni, Niko painottaa.

Avoin työpaikka kiinnosti heti

Kun inhouse-myynnissä Sector Alarmin pääkonttorilla avautui paikka syksyllä 2018, Jaki oli valmiina.

- Oli aika lailla saman tien selvää, että haen tähän tehtävään. Inhouse-myynti kiinnosti jo silloin, kun olin kenttämyyjänä. Lähinnä oli ajan kysymys, kun aukeaisi paikka ja kun se aukesi, en epäröinyt sekuntiakaan.

- Yrityksen hyvä ilmapiiri oli tuttua jo myyntityöstä kentällä. Vaikka en ollutkaan aiemmin työskennellyt pääkonttorilla, olin käynyt siellä säännöllisesti ja porukka oli tuttua. Niistä käynneistä jäi mieleen, että ihmiset tiesivät, kuka olet ja hyvin tehty työ huomioitiin sielläkin. Kentällä tehty työ ei ollut näkymätöntä, Jaki kertoo.

Nikolla on samansuuntaisia kokemuksia:

- Sain kuulla, että talossa aukeaa paikka aluemyyntipäälliköksi. Tuntui, että on melkein pakko hakea. Myös vanhoilta työkavereilta tuli pommitusta, että hae tähän. Ei ollut vaihtoehtoa, Niko nauraa ja vakavoituu sitten:

- Tiesin, että tämä on haastavaa duunia ja mietin, onko minulla tähän tarpeeksi paukkuja. Pari viikkoa mietin, olenko valmis vetämään satakymmenen lasissa ja totesin, että olen. En halua puolivaloilla tehdä mitään.

Myös Jakia puhuttelivat uudet haasteet uudessa roolissa:

- Tulin taas myyjäksi, mutta tekemään ihan erilaista myyntityötä. Kun haluaa aina menestyä, oli houkuttelevaa, että oli osa-alue, mitä en vielä ollut tehnyt ja päässyt loistamaan siinä. Oli kiehtovaa päästä laittamaan taas uudet myyntiluvut uusiksi.

- Täällä on mahdollisuus kehittyä ja menestyä. Uskon, että jos tämän homman hoidan hyvin, löytyy taas joku pesti, jossa voin kehittyä ja mennä eteenpäin, Niko pohtii.

Supersiistiä saada onnistumisia

Poissaolo antoi molemmille uusia eväitä työhön.

- Kun työtä tekee tosi intensiivisesti, alkaa kokonaisuus sumeta. Poissaolo avasi tosi paljon omaa ajattelua, kun kävi haukkaamassa happea muualla. Opin tosi paljon sinä aikana ja sain lisää avaimia omaan työkalupakkiin, Jaki arvioi ja Niko on samoilla linjoilla:

- Sain uusia ajatuksia ja rauhassa funtsia asioita. Nyt ajattelen jonkun verran eri tavalla kuin ennen lähtöäni. Oli tärkeää olla hetken poissa. Ilman sitä olisi ollut vaikeampaa hypätä uuteen rooliin, hän painottaa.

- Tajusin myös, miten siistiä oli saada onnistumisia yksin ja tiimin kanssa. Supersiistiä.

Menestys työssä saa näkyä ja tuntua. Jaki ja Niko ovat yhtä mieltä siitä, että onnistumiset ovat tärkeä osa hyvää fiilistä.

- Onnistumiset nostetaan jalustalle, niitä ei peitellä. Se antaa potkua niin onnistujille kuin kaikille muillekin, Jaki toteaa.

- Itse sytyn, kun onnistun isosti ja kun se huomioidaan. Motivoi, kun työssä voi olla oman elämänsä rokkistara, Niko nauraa.

Jaki ja Niko eivät epäröi suositella onnistumisen mahdollisuuksia muillekin.

- Voin suositella Sector Alarmia työnantajana ja itse asiassa just tänään viimeksi suosittelin, Niko sanoo ja

Jaki komppaa:

- Samoin! Just tänään.

- Heti kun aukesi yksi paikka täällä, laitoin kaverille, että tässä olisi. Teitkö sä samoin?

- Joo!

 

Lue lisää aiheesta
Sector Alarmin myyjä Eetu
Eetu opiskelee insinööriksi ja myy turvapalveluja: ”Opin myymään – raha tulee siinä samalla”

”Tässä hommassa voi päästä hyviin tuloksiin”, sanoo Eetu Auramo. Konetekniikan opiskelija tekee muutamana iltana viikossa töitä Sector Alarmin hälytyspalveluiden myyjänä, nauttii onnistumisen fiiliksistä, osaamisen kehittymisestä ja vapaudesta vaikuttaa omaan työhön ja palkkaan.

Sector Alarm - Robert
Uusi ura Espanjassa: Robert vetää Suomi-tiimiä Aurinkorannikolla

Kun Sector Alarmin asiakaspalvelukeskukseen perustettiin tiimi palvelemaan suomalaisia asiakkaita, oli Robert ensimmäisten tulijoiden joukossa. Nyt koko perhe asuu Fuengirolan auringon alla ja käytännön asiakaspalvelutyö on vaihtunut vastuullisiin esimiestehtäviin: ”Positiivista on ollut huomata, miten tärkeää hyvä asiakaspalvelu on Sector Alarmille”.

Aiheet
Suojaa kotisi nyt!

Kodin hälytysjärjestelmä turvaa kotisi monin tavoin. Se suojaa kodin paloilta ja murroilta 24/7.

Täytä yhteystietosi, niin soitamme ja tarjoamme sinun kotiisi sopivan ratkaisun!

Ota yhteyttä Ota yhteyttä