"Erittäin mukava työilmapiiri" - Sector Alarm on työpaikka, jossa viihdytään

Kevään henkilöstökyselyn tulokset kertovat erittäin korkeasta työtyytyväisyydestä ja motivaatiosta. "Tavoitteenamme on olla työpaikka, joka tarjoaa merkityksellistä työtä ja motivoi jokaista tekemään parhaansa", sanoo henkilöstöjohtaja Marianne Viinikka.

- Vastaajia oli nyt tuplaten viimevuotiseen kyselyyn nähden, sillä voimakkaan kasvun myötä myös henkilöstön määrä on kasvanut huimasti. Siitä huolimatta meillä työtyytyväisyys ja motivaatio ovat säilyneet erittäin korkeina, kertoo Sector Alarmin henkilöstöjohtaja Marianne Viinikka.

Sector Alarm pärjäsi kyselytutkimuksen kaikissa osa-alueissa reilusti yli suomalaisten yritysten keskiarvon. Tulosten painoarvoa kasvattaa korkea vastaajamäärä – peräti 95 % Suomen sectoralarmilaisista vastasi kyselyyn.

”Positiivinen ilmapiiri, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, yhteen hiileen puhaltaminen, työntekijöiden arvostaminen” – poiminta avoimista vastauksista kysymykseen Mihin olet erityisen tyytyväinen Sector Alarmissa.

Työnantaja, jota voi suositella 

Henkilöstökysely kertoo, että Sector Alarmin työntekijät pitävät yritystä hyvänä työnantajana, jonka maine on kohdallaan.

- Oli hienoa huomata, miten vastauksissa korostui ylpeys omasta työpaikasta. Valtaosa oli myös valmis suosittelemaan ystäville ja tutuille Sector Alarmia työnantajana, Marianne Viinikka sanoo.

”Sector Alarmilla panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin ja motivoimiseen.”

Sector Alarmin työkulttuuriin kuuluu kiinteästi se, että henkilöstön työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen satsataan. Tutkimus kertoo, että siinä on onnistuttu.

- Tuloksissa nousi vahvasti esiin se, että Sector Alarmilla henkilöstöstä pidetään hyvää huolta. Tämä toistui myös monissa avoimissa vastauksissa, Marianne Viinikka kertoo.

Töissä viihdytään myös hyvien työkavereiden ansiosta.

- Meillä hyvin korkeat pisteet sai työkavereiden kanssa viihtyminen. Tietty samanhenkisyys meitä kaikkia yhdistää, vaikka työyhteisöstämme löytyy tilaa erilaisille persoonallisuuksille ja meillä saa olla oma itsensä, hän jatkaa.

”Erittäin mukava työilmapiiri, joka luo positiivista motivaatiota ja yhteenkuuluvuutta.”

Hyvää esimiestyötä ja keskusteluja kahden kesken

- Esimiestyötä koskevissa vastauksissa korostui oikeudenmukaisuus ja arvostus. Vastaajilla oli tunne, että henkilöstöstä aidosti välitetään. Myös ylimpään johtoon luotetaan, kertoo Marianne Viinikka.

”Esimiehelle on helppo jutella ja kysellä asioita.”

”Työntekijöitä arvostetaan ja jos jotain tehdään, niin ajatellaan mikä olisi paras tapa tehdä se työntekijän kannalta.”

Sector Alarmin työkulttuuriin kuuluu avoin keskustelu ja esimerkiksi esimiesten ja alaisten välisiä kahdenkeskisiä keskusteluja käydään joka kuukausi. Näin esimiehet saavat tietoa henkilöstön tunnelmista pitkin vuotta.

Samalla käydään läpi, mistä asioista työntekijät haluavat oppia lisää ja mihin tarvitaan enemmän tukea. Sector Alarmilla kannustetaan osaamisen lisäämiseen.

- Oppimiseen ja kehittymiseen liittyvät tulokset olivat korkeat myös viime vuonna, mutta nyt ne parantuivat vielä entisestään. Meille hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat oppia ja kehittyä, ja me tarjoamme mahdollisuuksia siihen, Viinikka kuvailee.

Parhaat puolet esiin jokaisesta

Vaikka kahdenkeskisissä keskusteluissa saadaan käsiteltyä paljon asioita, henkilöstökysely on hyvä apuväline onnistumisten ja ilmapiirin mittaamiseen ja palautteen keräämiseen. Henkilöstökyselyn hyvät tulokset myös haastavat kehittämään toimintaa jatkuvasti.

- Henkilöstökyselyn avulla varmistetaan, että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja että tiedetään missä mennään. Haluamme saada palautetta ja kuulla, mihin henkilöstömme on tyytyväinen eli mitä asioita meidän kannattaa ylläpitää ja vahvistaa – ja toisaalta, mitä asioita voisimme tehdä paremmin, Marianne Viinikka toteaa.

”Avoin, luottamuksellinen, iloinen ja positiivinen ilmapiiri.”

Työntekijöiden hyvinvointi ja motivaatio heijastuvat positiivisesti kaikkeen tekemiseen ja sitä kautta asiakkaiden tyytyväisyyteen ja yrityksen menestykseen. Siinä hyviä syitä, miksi henkilöstön viihtyvyyteen kannattaa panostaa. Sector Alarmilla tämä tiedetään.

- Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuksia kehittyä ja edetä urallaan. Tavoitteenamme on olla työpaikka, joka tarjoaa merkityksellistä työtä ja motivoi jokaista tekemään parhaansa, Marianne Viinikka korostaa.

”Olen erityisen tyytyväinen työntekijöiden mahtavaan kohteluun ja siihen tunteeseen kuin koko firma olisi yhtä perhettä."

 

Suojaa kotisi nyt!

Kodin hälytysjärjestelmä turvaa kotisi monin tavoin. Se suojaa kodin paloilta ja murroilta 24/7.

Täytä yhteystietosi, niin soitamme ja tarjoamme sinun kotiisi sopivan ratkaisun!

Ota yhteyttä Ota yhteyttä