Sector Alarmilla työtyytyväisyys on huipussaan - henkilöstökyselyn tulokset puhuvat puolestaan

Sector Alarm Groupin työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja omistautumista mitattiin alkuvuonna 2017 yhdessä tutkimusyhtiö Ennovan kanssa toteutetulla henkilöstökyselyllä. Kyselyn vastausprosentti oli erittäin korkea, Suomen Sector Alarmissa kyselyyn vastasi 96% työntekijöistä ja koko Groupissa 90%.

Kaikkien vastaajien tulosten yhteenveto kertoo, että Sector Alarm Finland on työpaikka, jossa työskentelee erittäin tyytyväisiä ja sitoutuneita työntekijöitä, jotka myös suosittelevat Sector Alarmia työpaikkana erittäin mielellään muille. Vertailussa Sector Alarm Group sijoittuu parhaimman neljänneksen joukkoon, kun tutkimustuloksia verrataan työntekijäindeksiin, joka perustuu 38 000 vastaajan muodostamaan tutkimusdataan.

Työntekijät arvioivat työtyytyväisyyttä ja sitoutumista seitsemän eri osatekijän valossa. Nämä osatekijät ovat maine, yritysjohto, lähin esimies, yhteistyö, työolot, työn sisältö sekä oppiminen ja kehittyminen.

Kyselyn tulosten mukaan eniten työtyytyväisyyttä ja omistautumista vahvisti mielekkääksi ja haastavaksi koettu työn sisältö. Merkittävä osa vastaajista koki, että he pystyvät hyödyntämään osaamistaan ja taitojaan työtehtävässään.

Kaikista tyytyväisempiä työntekijät olivat yhteistyöhön organisaatiossa. Tulosten mukaan Sector Alarmin työntekijät kokevat, että jokainen tekee parhaansa yhteisten tavoitteiden eteen ja että työpaikan sosiaalinen ilmapiiri on erinomainen.

Erittäin tyytyväisiä oltiin myös oman lähiesimiehen toimintaan: koettiin, että lähiesimiehet arvostavat ja kohtelevat työntekijöitä oikeudenmukaisesti. Työntekijät arvioivat, että suurin osa esimiehistämme on erinomaisia esimiehiä, jotka ovat sekä erittäin hyviä ihmisjohtajia että oman osaamisalueensa asiantuntijoita. Johtamiskäytäntömme perustana on säännöllinen dialogi esimiehen ja työntekijän välillä ja tämä näkyi myös vahvana positiivisena korrelaationa kyselyn tuloksissa: työntekijät, jotka kertoivat käyvänsä säännöllisesti kahdenkeskisiä keskusteluja esimiehensä kanssa, arvioivat myös työtyytyväisyytensä ja motivaationsa korkeiksi. Panostamme myös vuosittain merkittävästi esimiesten kouluttamiseen omissa koulutusohjelmissamme. Jokainen Sector Alarmin uusi esimies käy noin vuoden mittaisen esimieskoulutuksen, jonka kantavana teemana on ihmislähtöinen, coachaava johtaminen.

Työllistämme Suomessa tällä hetkellä yli 160 työntekijää ja haemme joukkoomme jatkuvasti lisää uusia talentteja. Tänä vuonna työllistämme yli 100 uutta työntekijää, liity joukkoomme!

Töissä Sector Alarmilla
Töissä Sector Alarmilla

Ylläpidämme hyvää tiimihenkeä, pidämme yhdessä hauskaa ja teemme tavoitteellisesti töitä. Kurkista millaista työ Sector Alarmilla on ja liity mukaan meidän joukkueeseen! 

Huikeita uratarinoita
Huikeita uratarinoita

Meillä työskentelee ihan mielettömiä tyyppejä ja monenlaisia onnistujia. Ota hyvä lukuasento ja hyppää fiilistelemään #sectoralarmstaffilaisten tarinoita!

Tutustu kulttuuriimme
Tutustu kulttuuriimme

Hyppää mukaan @sectoralarmstaffilaisten matkaan ja ota kuunteluun työntekijöidemme tekemä biisi, "Yhdessä erilaisia ", tsekkaamalla heidän tähdittämän musavideon!