“Halusimme hälytysjärjestelmän, jota voi hallita napin painalluksella”

“Halusimme hälytysjärjestelmän, jota voi hallita napin painalluksella”

Julkaistu: toukokuuta 09, 2023 Kirjoittaja  Outi Potila

Tero Hatva vaihtoi vanhan kameravalvonnan Sector Alarmin laajaan hälytysjärjestelmään, joka antaa suojaa muutakin kuin varkaita vastaan. Entisenä teollisuuden suojeluvalvojana Tero tietää, kuinka nopeasti pienikin kipinä roihahtaa tulipaloksi.

Kun Tero Hatva rakensi viisihenkiselle perheelleen talon Varkauteen kymmenen vuotta sitten, hän investoi samalla myös murtohälyttimiin. Sopivat kodin turvalaitteet maksoivat tuhansia euroja, mutta Tero ajatteli, että hyvä hälytinjärjestelmä maksaa itsensä takaisin.

- Se toimikin aikansa hyvin, mutta jossain vaiheessa kävi ilmi, että murtohälyttimissä oli käytetty halpoja komponentteja, jotka eivät kestäneet käytössä.

Hankalinta vanhoissa turvalaitteissa oli se, ettei niihin kuulunut murtotilanteessa minkäänlaista hälytyskeskuspalvelua.

- Jos kännykkääni olisi tullut hälytys, kun olisimme olleet pois kotoa, mitään ei olisi välttämättä ollut tehtävissä.

Kun Hatvat rakensivat kotiaan, he halusivat tontin harvaan asutulta alueelta. Lähimpään naapuriin onkin matkaa 150 metriä. Suurella tontilla on päärakennuksen lisäksi autotalli ja erillinen saunarakennus. Yksityisyydessä on puolensa, mutta turvallisuuden kannalta myös haasteensa.

Vanha hälytysjärjestelmä kattoi harmillisesti vain asuintalon.

- Kaipasimme monipuolisempaa kodin turvapalvelua, joka toisi suojaa myös saunalle ja autotallille ja jota voisi muutenkin hyödyntää paremmin talon eri toimintojen suojaamiseen.

 

Toiveena helppokäyttöisyys

Tammikuussa 2020 Tero Hatva sai puhelun vanhemmiltaan, joiden luona oli käynyt Sector Alarmin asiantuntija. Äiti tiesi, että Tero oli suunnitellut hälytysjärjestelmän uusimista ja suositteli saamaansa hyvää palvelua.

Tero otti yhteyttä Sector Alarmiin ja saikin sovittua edustajan käynnin perjantai-illaksi.

- Arvostan, että heidän aikatauluissaan oli joustoa, sillä elämämme on arkipäivisin melkoista matalalentoa töiden sekä lasten koulun ja harrastusten vuoksi.

Hatvat kertoivat Sector Alarmille toiveensa: perhe halusi mahdollisimman kattavan kodin turvapalvelun, joka olisi helppokäyttöinen.

- Tärkein valintakriteerimme hälytysjärjestelmälle oli, että voisimme operoida kaikkia laitteita samasta paikasta, yhdellä napin painalluksella ja avaimenperätunnistimilla, Tero kertoo.

 

Kodin turvalaitteet laskivat vakuutusmaksuja

Vaikka Hatvan perheen päätalolta on matkaa saunarakennukseen 50 metriä ja autotalliinkin 25 metriä, kaikki laitteet saatiin liitettyä yhteen keskusyksikköön. Jokaisessa rakennuksessa on myös kameravalvonta ja savuilmaisin. Laitteita perhe operoi helpon kännykkäsovelluksen avulla.

- Se yllätti, että saimme kodin turvalaitteiden ansiosta niin paljon alennusta vakuutusmaksuista.

Palovaroitinjärjestelmä on lisännyt myös turvallisuuden tunnetta. Työskennellessään suojeluvalvojana teollisuuden palveluksessa Tero Hatva ehti nähdä, kuinka pahaa jälkeä pienestäkin kipinästä syttynyt tuli voi saada aikaan.

- On turha ottaa riskejä, jos kodin paloturvallisuutta voi näin helposti lisätä.

Savuilmaisimien tukena toimii seitsemän eri rakennuksiin asennettua pientä valvontakameraa, jotka mittaavat myös huoneiden lämpötilaa. Ne ilmoittavat heti, jos lämpötila laskee tai nousee muutamankin asteen ja taltioivat tilanteen tarvittaessa myös kuvana.

 

Hälytyskeskuksen nopeus yllätti

Tero Hatva on ehtinyt jo itsekin testata Sector Alarmin nopeutta. Eräänä aamuna isäntä oli lähdössä aikaisin aamulla töihin ja marssi tottuneesti autotalliin, kun hälytyslaitteet pärähtivät kotona soimaan.

- Ehdin olla siinä ehkä viisi sekuntia, kun Sector Alarmin hälytyskeskuksen päivystäjä soitti ja kertoi, että autotallimme kamera on taltioinut kuvan farkkuihin ja punaiseen takkiin pukeutuneesta miehestä. Tunnustin, että minä se olin unohtanut ottaa tallin hälytyksen pois päältä, Hatva naurahtaa.

Jos kameraan olisi tallentunut oikea murtovaras, Sector Alarm olisi ilmoittanut asiasta viipymättä poliisille.

- Täällä maaseudulla tuo on tärkeä juttu. Kun välimatkat ovat pitkät, vartijat eivät voi lähteä tulemaan paikalle mistään toisesta kaupungista tai kaupunginosasta.

Tero kehuukin Sector Alarmin kodin hälytysjärjestelmää helppokäyttöiseksi. Nukkumaan mennessään perhe napsauttaa päälle talon kuorisuojauksen, jolloin talon sisällä voi liikkua vapaasti, mutta ulkopuoliset tunkeutujat eivät pääse yllättämään.

 

Älypistorasioita voi ohjailla kännykällä

Sector Alarmin aloituspakettiin kuului yksi älypistorasia, mutta Hatvan perheellä niitä on käytössä kaikkiaan viisi kappaletta. Tero kertoo, että älypistorasiat tuovat mielenrauhaa varsinkin silloin, kun perhe on poissa kotoa.

- Ennen mietimme aina jo matkalla autossa, että jäiköhän kahvinkeitin päälle. Nyt voimme napsauttaa älypistorasiasta virrat pois kännykän avulla, vaikka olisimme toisessa kaupungissa. Parasta on, että jokaista älypistorasiaa pysty hallinnoimaan erikseen.

Sector Alarmin palveluun Tero kertoo olevansa erityisen tyytyväinen. Kuukausihinta on kiinteä ja se pitää sisällään huollot sekä hälytyskeskuksen ja asiantuntijoiden palvelut.

- Saimme monipuolisemmat turvalaitteet ja vielä paljon edullisempaan hintaan kuin meillä aiemmin oli. Eniten arvostan hyvää palvelua. Tiedän, että saan Sector Alarmilta koska tahansa apua, jos sitä tarvitsen. Se on nykyään harvinaista.

Tero Hatva myöntää, ettei enää osaisi kuvitella elämää ilman kodin turvalaitteita. Hänen mielestään hälytysjärjestelmä on olennainen kodin vakiovaruste.

- Murtohälytintä ja palovaroitinta voi verrata jauhesammuttimeen. Toivon, etten joudu sitä koskaan käyttämään, mutta sellainen on hyvä olla olemassa.

Haluatko tietää lisää Sector Alarmin hälytysjärjestelmästä? Vastaa muutamaan kysymykseen ja jätä tarjouspyyntö!

Haluatko lukea lisää kodin suojaamisesta? Lue seuraavaksi Hälytysjärjestelmä pelasti juuri remontoidun keittiön vesivahingolta