”Rakas perheenjäsen on yksin kotona” – lemmikin turvana on kodin hälytysjärjestelmä

”Rakas perheenjäsen on yksin kotona” – lemmikin turvana on kodin hälytysjärjestelmä

Julkaistu: huhtikuuta 17, 2023 Kirjoittaja  Nancy Lindroth

Maalaismaisemissa mukavia koiranpäiviä viettävä Dara-staffi on niin ihmisrakas, että se ottaisi jopa kutsumattomat vieraat iloisesti vastaan. Kun naapurit ovat kaukana ja koira yksin kotona, on palosuojaus erityisen tärkeää. Daran ja isäntäväen turvana onkin kodin hälytysjärjestelmä.

12-vuotias staffordshirenbullterrieri Dara asuu emännän, isännän – ja pian myös kukon ja kanojen – kanssa omakotitalossa itäisellä Uudellamaalla, maaseudun rauhassa. Ympärillä on peltomaisemaa ja metsää, mutta naapureihin on matkaa.

Tätä ennen Dara perheineen asui kaupunkikerrostalossa. Vaikka kaupunkiasumisessa oli puolensa, oma talo isolla tontilla houkutteli muuttamaan maalaisympäristöön. Ennen kuin perhe pääsi asettumaan taloksi, piti 70-luvulla rakennettuun taloon tehdä mittava peruskorjaus.

- Olemme tehneet tosi paljon remonttia. Uusiksi on laitettu käytännössä kaikki: ulkokatot, ulkoverhoukset, eristeet, ikkunat, ovet ja sisätilat lattiasta kattoon, luettelee Daran emäntä Bettina.

- Kellarin remontti on vielä edessä ja entiseen traktorivajaan rakennamme kanalaa, hän jatkaa.

 

Palosuojaus on erityisen tärkeää

Remontin yhteydessä taloon asennettiin Sector Alarmin hälytysjärjestelmä, joka suojaa sekä murroilta että tulipaloilta.

- Palosuoja oli meille erityisen painava syy, kun naapurit ovat niin pitkällä. Kukaan ei kävele ohi ja katso, että ”onpas siellä asunnossa savuista, täytyypä hälyttää apua”, Bettina sanoo.

Tärkein syy hälytysjärjestelmän hankkimiseen oli Dara.

- Talo on rakas, mutta koira on kaikkein tärkein, Bettina toteaa.

Bettina työskentelee pääkaupunkiseudulla. Päivittäinen työmatka vie ruuhkista riippuen noin tunnin. Myös Bettinan puoliso on päivät töissä poissa kotoa, joten Dara on itsekseen kotona useita tunteja päivästä. Hälytysjärjestelmä on tuonut turvallisuuden tunnetta perheen arkeen.

- Rakas perheenjäsen on yksin kotona ja jos jotain sattuu, se ei itse osaa hälyttää apua tai avata ovea. Hälytysjärjestelmä varmistaa, että tilanne huomataan heti. Kun hälytys laukeaa, hälytyskeskus näkee kameran kuvista, mikä on hätänä.

Bettinan kokemukset hälytysjärjestelmän käyttämisestä ovat hyviä.

- Koirakin on oppinut sen, että kun hälytysjärjestelmä aamulla laitetaan päälle ja siitä kuuluu pari piippausta, on aika jatkaa unia. Se ymmärtää, että nyt ’matte’ lähtee ja kävelee suoraan omaan petiin nukkumaan.

 

Rakkautta karvoihin katsomatta

Bettinan ja Daran yhteinen taival alkoi jo Bettinan lapsuudenkodissa. Nuori Dara kulki toisinaan Bettinan äidin mukana metsästysreissuilla ja otti innokkaasti paikkansa ajomiesten joukossa. Edelleen se nauttii metsässä liikkumisesta, mutta nyt ikävuodet alkavat jo sen verran painaa, että yhä useammin lempipaikka löytyy kotisohvan nurkasta, emännän ja isännän vierestä. Silloin tällöin Dara pääsee Bettinan mukaan työpaikalle. Toimistokoiran rooli sopii sille hyvin.

- Dara tykkää istua auringossa, nauttii mutalätäköissä kierimisestä, omista pehmoleluistaan ja niiden raatelemisesta, mutta ennen muuta se rakastaa ihmisiä yli kaiken. Dara ottaa kontaktia kaikkiin ihmisiin ja odottaa, että kaikki rakastavat häntä, Bettina kertoo.

Erityisesti kaupungissa asuessaan Dara keräsi uusia tuttavuuksia joka ulkoilulla. Jokainen vastaantulija oli kiinnostava, ilman ennakkoluuloja.

- Darasta ei olisi vahtikoiraksi. Se päinvastoin ottaa kaikki avosylin vastaan: ”jee, mä rakastan teitä”, Bettina nauraa.

 

Uusia kavereita kotipihaan

Dara suhtautuu lämpimästi myös toisiin eläimiin. Aikoinaan samassa taloudessa asui lemmikkikani, jonka kanssa Dara leikki mielellään. Pian pihapiiriin muuttaa 7 kanaa ja yksi kukko, jotka asuvat vielä toistaiseksi Bettinan äidin hoivissa. Koira ja linnut ovat saaneet totuttautua toisiinsa Daran käydessä kyläilemässä.

- Vielä toistaiseksi kaakatus on kova, kun koira ilmaantuu näköpiiriin. Dara sen sijaan ei ole moksiskaan, kertoo Bettina.

Kotipihaan on rakenteilla pieni, mutta mukavat tilat asukkailleen tarjoava kanala. Kun kanala on valmis, kodin hälytysjärjestelmään lisätään myös lämpötilailmaisin. Se hälyttää, jos kanalan lämpötila menee pakkasen puolelle.

- Kanalasta tehdään niin iso, että kaikki mahtuvat orrelle. Siihen tulee munintapesät ja ulkopuolelle katettu tarha, Bettina kuvailee.

Talon tonttiin kuuluu myös pieni niitty. Jossain vaiheessa niityllä saattaa laiduntaa Bettinan omia lampaita.

- Menen tutustumaan lampaanhoitoon paikalliseen lampolaan ja perehdyn kunnolla asiaan. Katsotaan sitten, tuleeko haaveesta totta, hän kertoo.

Daralle lampaat ovat kiinnostavaa seuraa, joihin kuitenkin kannattaa suhtautua pienin varauksin:

- Lapsuudenkotini naapurissa oli lampaita, joista Dara oli hyvin kiinnostunut. Lähestymisyritykset saivat äkkilopun, kun se kerran sai sähköaidasta iskun nenään ja kiersi sen jälkeen lampaat kaukaa.

Vuodet ovat ehkä kuitenkin tehneet tehtävänsä:

- Eiköhän Dara ole jo unohtanut sen tällin, Bettina hymyilee.

 

Liitä hälytysjärjestelmään lemmikkikamera

Kodin hälytysjärjestelmää voi laajentaa kätevällä, liikutettavalla lemmikkikameralla. 180 asteen näkökenttä tallentaa kaikki yksityiskohdat teräväpiirtotarkkuudella – jopa zoomattaessa.

 

Haluatko tarjouksen kodin hälytysjärjestelmästä? Vastaa muutamaan kysymykseen ja jätä tarjouspyyntö!

Lue myös Kuinka valitsen kotiini sopivan hälytysjärjestelmän?